Uutiskuva 2020

Uutiskuva 2020
News Photo 2020

Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hanna-Kaisa Hämäläinen on muuramelainen valokuvaaja, joka on työskennellyt vapaana kuvajournalistina 20 vuotta. Tällä hetkellä hän toimii myös Journalistiliiton hallituksen toisena varapuheenjohtajana. Hämäläinen on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) valokuvataiteen laitokselta vuonna 2004.

www.ihmepeili.com


Tuomariston perustelut

”Korona toi mukanaan uutta yhteisyyttä ja talkoohenkeä. Yhdessä tekeminen ja hosuminen välittyy kuvassa hyvin. Kuvassa on valtavasti yksityiskohtia, joista välittyy paljon asioita. Kuvan ottamisaikaan esimerkiksi maskikäytännöt eivät vielä olleet vakiintuneet. Tekeminen oli tärkeää.”


Koronaepidemia on räjäyttänyt kysynnän Suomen Punaiselle Ristin leipäjonossa Tampereella. Kassin haki joulukuun toisen päivän iltana 340 ihmistä. Pisimmillään leipäjono on venynyt kilometrin pituiseksi. Leipäjonoja on yritetty purkaa myös Tampereella. On yhteisiä aamiaisia ja lounaita, ruoanlaittoa kimpassa. Kehitteillä on vähävaraisten oma kauppa. Paikka, josta lupalapulla voi valita ruokaa ilmaiseksi, ilman jonotusta. Mutta avunsaajien kirjo on vain laajentunut. Vapaaehtoinen Lea Haataja (vasemmalla), SPR:n Tampereen osaston toiminnanjohtaja Marjo Majlund, vapaaehtoiset Iina Rajala ja Jukka Järvinen siirtävät ketjussa ruokakasseja SPR:n leipäjonoon. 2.12.2020, Tampere. The COVID pandemic has blown up the demand for the red Cross bread queue in Tampere. 340 people picked up their bags on the night of the 2nd of December. The line grew to one kilometre long at longest. There have been attempts to reduce bread queues also in Tampere. Common breakfasts and lunches and cooking events have been organized. There is a special ‘shop’ for the less fortunate people in the works. A place where one could pick up food for free, without having to queue. However, the variety of those in need is ever ex-panding. A volunteer, Lea Haataja (left), the Finnish Red Cross Tampere chapter leader Marjo Majlund, vol-unteers Iina Rajala and Jukka Järvinen forming a chain to move food bags to FRC bread queue. 2. Dec 2020, Tampere.

« Takaisin etusivulle