Kuvajournalisti 2021

Kuvajournalisti 2021
Photo Journalist 2021

Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hanna-Kaisa Hämäläinen on muuramelainen valokuvaaja, joka on työskennellyt vapaana kuvajournalistina 20 vuotta. Tällä hetkellä hän toimii myös Journalistiliiton hallituksen toisena varapuheenjohtajana. Hämäläinen on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) valokuvataiteen laitokselta vuonna 2004.

www.ihmepeili.com


Tuomariston perustelut

”Kuvissa on monia erilaisia ulottuvuuksia ja visuaalisia elementtejä. Ne näyttävät hyvin tuoreilta ja poikkeavat visuaalisesti monista perinteisistä kuvajournalismikilpailujen voittajakuvista. Kuvaaja työskentelee hienosti valon kanssa.

Sarjan kaikki kuvat muodostavat yhdessä selkeän kokonaisuuden, vaikka ne eivät alunperin kuulu samaan sarjaan. Kuvissa on sopivalla tavalla mukana huumoria, jota lehtikuvissa harvemmin näkee.”


Läski on ruma sana, josta Jemo Kettunen ei löydä mitään hyvää. Kettunen on joutunut laihduttamaan koko ikänsä ja on aina tuntenut olevansa vääränkokoinen. Maaseudun rauhassa asuessaan hän voi välillä kuitenkin unohtaa kokonsa. 29.5.2021, Sumiainen. Fat is an ugly word, in which Jemo Kettunen sees nothing positive. Jemo has had to diet his entire life, and always felt strongly he was of the wrong size. Living in the countryside, however, he can sometimes forget his size. May 29th 2021, Sumiainen.

Kuusivuotias Eemi Pakarinen on siskonsa ja vanhempiensa kanssa tervehtimässä mummoaan, jolle perhe toimittaa kerran viikossa ruokakassin parvekkeelle köyden avulla. Paula Pesonen on joutunut riskiryhmäläisenä olemaan koronan takia karanteenissa maaliskuusta 2020 alkaen. Parvekkeella Paula Pesonen, alhaalla Ville Pakarinen, Johanna Pakarinen ja lapset Eemi ja Emma. 2.6.2021, Savonlinna. Eemi Pakarinen, 6, is visiting his grandmother with his sister and parents. The family delivers a food parcel to grandmother via a rope every week. As a high-risk person, Paula Pesonen has had to stay in COVID quarantine since March 2020. Paula Pesonen on the balcony, her son-in-law Ville Pakarinen below, with Johanna Pakarinen and the children Eemi and Emma. June 2nd 2021, Savonlinna.

Nukkeharrastaja Liisa Kukkanen nimesi mummonukkensa Bertta Sydänmaaksi, joka opiskelee avoimessa yliopistossa psykologiaa ja tekee vapaaehtoistyötä huostaanotettujen lasten hyväksi. Kukkasen nukkedraamassa voi tapahtua mitä vain. Annica Koski -niminen nukke saattaa valvoa, koska Taisto-puoliso on lähtenyt yöksi kapakkaan. ”Pienoisrautatieharrastusta pidetään ihan kunnioitettavana aikuisten miesten näpertelyharrastuksena, mutta nukkekotia leikkimisenä. Minä en näe niissä mitään eroa.” 13.5.2021, Joutsa. Puppet hobbyist Liisa Kukkanen dubbed her grandma-puppet ‘Berta Sydänmaa, a student of psychology in Open University, who also does voluntary work to benefit children taken into custody’. In the puppet drama Kukkanen has created, anything can happen. A puppet named Annica Koski might be burning the midnight oil, because her husband, Taisto, has gone to the bar for the night. ”People consider model railroads a respectable adult hobby, but a dollhouse is seen as just playing. I don’t see any difference between them.” May 13th 2021, Joutsa

Vanhemman varjossa. Mäkihyppääjä Matti Nykäsen tytär Eveliina Mäntykangas alkoi miettiä omaa lapsuuttaan saatuaan tyttären. ”Olisin halunnut tuntea vielä enemmän sitä iskää, joka oli selvin päin”, hän sanoo. 1.9.2021, Muurame. Shadowed by a parent. The daughter of the famous ski jumper Matti Nykänen, Eveliina Mäntykangas, began contemplating her childhood after having her daughter. “I would have wanted to know the father, who was sober, more”, she says. September 1st 2021, Muurame.

Sirpa Tuomaiselta on vuonna 2007 leikattu rintasyöpä vasemmasta rinnasta ja rakennettu siihen uusi rinta vatsakielekkeestä. Vuonna 2021 poistettiin oikea rinta. Hoidot loppuivat marraskuussa ja Tuomainen on nyt toipumassa kaikesta. 16.12.2021, Jyväskylä. Sirpa Tuomainen underwent breast cancer surgery on her left breast in 2007, and a new breast was constructed abdominal flap technique. In 2021, the right breast was also removed. The treatments ended in November, and now she is recuperating from the whole ordeal. December 16th 2021, Jyväskylä.

Kesäkuussa 2021 pidettiin kuntavaalit. Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti 55,1 % oli alhaisin 70 vuoteen. Reilu viikko ennen vaalipäivää savonlinnalaiset ystävykset viettivät kesäkauden avajaisia. Mikko Kuusinen on ystäviensä kanssa tuonut yhteisen kumiveneen sataman laituriin, jossa venettä pidetään niin kauan kuin se pysyy pinnalla. Kuusinen on vastannut pariin vaalikoneeseen ja koki kuntavaaleissa äänestämisen velvollisuudekseen. 2.6.2021, Savonlinna. Municipal elections took place in June 2021. The voting percentage of the exceptional spring was 55.1%, the lowest in 70 years. About a week before the voting day, friends in Savonlinna were celebrating the start of the summer season together. Mikko Kuusinen and his friends have brought a rubber boat they own together to a pier, where they intend to moor it for as long as it floats. Kuusinen has tried a number of election compass services, and he feels that it is his duty to vote in the election. June 2nd 2021, Savonlinna.

Suomalaisprofessorit päättivät jo alkuvaiheessa, että heidän kehittämä koronarokotteensa sumutetaan nenään. Sitä kautta annosteltava rokote on helppo käyttää eikä vaadi välttämättä koulutettua hoitohenkilökuntaa. Suomalaisten kehittämä koronarokote oli pitkällä jo vuonna 2020. Nenäsuihketta olisi voitu valmistaa kaikille suomalaisille, ehkä myös muihin Pohjoismaihin. Keväällä 2021 rahoitus laajoihin testeihin ja rokotetuotantoon puuttui edelleen. Nenäsumute voi silti nousta tärkeään rooliin, kun taistellaan virusmuunnoksia vastaan. A. I. Virtanen -instituutin laboratoriossa Kuopiossa tuotetaan adenovirusta. Erikoislaboratoriomestari Sari Järveläinen merkitsee kerättävät virusplakit. 7.5.2021, Kuopio. The Finnish professors decided early on that the COVID vaccine they develop would be sprayed into the nose. It is a convenient way of delivery that does not necessarily need trained personnel to give. A COVID vaccine developed by Finnish professors had been well developed already in 2020. Enough nasal spray to give every Finn could have been prepared, possibly also for other Nordic countries. Yet in the spring of 2021 they, were still missing funding for large-scale testing and vaccine production. It is still possible, however, that the nasal spray may become important in the battle against virus variations. Adenovirus is produced in the A.I. Virtanen laboratory in Kuopio. Senior Laboratory Technician Sari Järveläinen is marking the virus plates to be collected. May 7th 2021, Kuopio.

Savonlinnan taidelukiolaiset viettivät puistossa kesäkauden avajaisia. Vasemmalta Arttu Sikiö, Venla Salonen, Anton Jokelainen ja Otso Nissinen. 2.6.2021, Savonlinna. Savonlinna Art High School students celebrating the start of summer season in a park. From the left, Arttu Sikiö, Venla Salonen, Anton Jokelainen and Otso Nissinen. June 2nd 2021, Savonlinna.

Timo Maukonen harrastaa mäkihyppyä, joka oli 1990-luvun alkuun asti suosittu harrastus Suolahdessa. ”Meitä junioreita oli parhaimmillaan toistakymmentä. Melkein asuimme mäellä. Hyppäsimme joka ilta ja viikonloppuisin kahdesti päivässä.” Maukonen oli mäkihypyn harrastaja parikymppiseksi, mutta armeijan jälkeen se jäi. Hän palasi lajin pariin kolmekymppisenä ja on sittemmin kiertänyt veteraanikisoja ulkomaita myöten.” 30.11.2021, Saarijärvi. Timo Maukonen practises ski jumping, a sport that was popular in Suolahti up to the beginning of the 1990s. “At the peak there were more than ten of us youths. We almost took residence there, jumping every night and on weekends.” Maukonen kept at the hobby into his twenties, leaving it behind after his military service. But he got back to it in his thirties, and has since taken part in veteran competitions even abroad. November 30th, Saarijärvi.

Vuonna 2021 kuntavaalit pidettiin poikkeuksellisesti kesällä. Kuumana sunnuntaina ihmisiä ei ollut valtavasti Jyväskylän keskustassa liikenteessä, mutta vaalien ehdokkaat kampanjoivat kuitenkin sinnikkäästi. Vihreiden Päivi Korpivaaralla oli mukana Mörri-koira vaalihulinoissa. 6.6.2021, Jyväskylä. In 2021, the municipal elections took place in the summer, which was an exception to the norm. On a hot day, there were not very many people about in downtown Jyväskylä, but it did not keep the candidates from rallying persistently. Päivi Korpivaara of the Greens had brought along her dog, Mörri, to experience the rally. June 6th 2021, Jyväskylä.

« Takaisin etusivulle