Kuvajournalismi 2022 -kilpailun osallistumisohjeet
Kuvajournalismi 2022 -kilpailun osallistumisohjeet
Kilpailun osallistumisaika on 2.–15.1.2023.
Kilpailussa jaetaan rahapalkinnot sarjojen voittajille. Palkinnot rahoitetaan Kopiosto ry:n valokopiointikorvauksilla ja maksetaan Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön Lehtikuvaajarahastosta. Kuvajournalisti 2022 palkitaan 5000 euron palkinnolla. Vuoden lehtikuva -, Uutiskuva-, Henkilökuva-, Urheilukuva-, Reportaasi-, Kuvaessee- ja Video-sarjojen voittajat palkitaan 1500 euron palkinnolla. Lisäksi Yleisön suosikki -sarjan voittaja saa 1500 euron palkinnon. Uusi kuvajournalisti -sarjan voittajan palkitsee 2000 euron palkinnolla Patricia Seppälän Säätiö.
KILPAILUSARJAT
Kaikki kilpailusarjat ovat avoimia kaikille osallistujille
KUVAJOURNALISTI 2022
VUODEN LEHTIKUVA 2022
REPORTAASI 2022
KUVAESSEE 2022
UUTISKUVA 2022
URHEILUKUVA 2022
HENKILÖKUVA 2022
VIDEO 2022
UUSI KUVAJOURNALISTI 2022
Lisäksi yleisö äänestää YLEISÖN SUOSIKKI 2022 -voittajan tuomareiden valitsemista ehdokkaista.
Kilpailukuvien tulee olla otettu 1.1.-31.12.2022. Poikkeuksena tästä on Kuvaessee 2022 -kilpailusarja, jonka kuvat voivat olla otettu myös aiemmin, kuitenkin niin että vähintään kolme sarjan kuvista on otettu vuonna 2022.
1. KUKA VOI OSALLISTUA
Kilpailun kaikki sarjat ovat tänä vuonna avoimia kaikille kuvaajille. Yhdistyksen jäsenille ja yhdistyksen ulkopuolisille on eri osallistumismaksut. Voidakseen osallistua kilpailuun jäsenen hinnalla, on kilpailijan tullut maksaa jäsenmaksu ja tulla hyväksytyksi Suomen kuvajournalistit ry:n jäseniksi 31.12.2022 mennessä.
Ohjeet jäseneksi liittymiseen löydät täältä.
2. SÄÄNNÖT
Osallistumalla kilpailuun hyväksyt säännöt, jotka ovat tässä kirjattuna.
Kilpailukuvien tulee olla journalismin etiikan mukaisia. Kuvan täytyy olla uskollinen kuvaustilanteelle eikä sitä tule olennaisesti kuvankäsittelyllä muuttaa. Kuvasta ei saa poistaa tai lisätä mitään.
Täytä huolellisesti osallistumislomakkeen tiedot sekä kuvatekstit kunkin kuvan yhteyteen metatietoihin (file info). Metatietojen kuvatekstejä käytetään sekä näyttelyssä että mediassa. Olet itse vastuussa tekstien oikeellisuudesta. Virheellisesti täytetyt tiedot voivat johtaa kuvan hylkäämiseen kilpailusta.
Kuvat voivat olla julkaistuja tai julkaisemattomia.
JÄRJESTÄJÄN OIKEUDET KUVIEN KÄYTTÖÖN
Kilpailuun osallistuvien kuvien tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla. Järjestäjällä on kuitenkin oikeus julkaista kaikki kilpailuun osallistuvat ilman erillistä korvausta kilpailun nettisivuilla, kilpailuun liittyvissä näyttelyissä sekä tulevina vuosina kilpailuun liittyvässä mainonnassa. Kilpailun voittajakuvat ovat myös tiedotusvälineiden käytettävissä ilman erillistä korvausta.
3. OSALLISTUMISMAKSU
Osallistumismaksu tulee suorittaa ennen ilmoittautumisen umpeutumista Suomen Kuvajournalistien tilille. Maksa osallistumismaksu 15.1.2023 klo 23.59 mennessä. Ota maksutapahtumasta kuitti talteen (kuvakaappaus tai pdf-tiedosto). Maksutosite tulee olla mukana kilpailukuva-zip-paketissa. Nimeä maksutosite omalla nimelläsi seuraavasti: etunimi_sukunimi.pdf (jos jostain syystä et saa tositetta liitettyä, lähetä kirjallinen selite tästä kuvien mukana).
Osallistumismaksu Suomen Kuvajournalistit ry:n jäseniltä 55 euroa (sis. ALV 24%). Maksu sisältää osallistumisen kaikkiin kilpailun sarjoihin.
Yhdistyksen ulkopuolisille osallistujille osallistumismaksu on 150 euroa / palkintosarja (sis. ALV 24%). Osallistumismaksu on palkintosarjakohtainen (Esim. jos osallistut Kuvaessee-sarjaan kahdella kuvasarjalla, osallistumismaksu on 150€. Jos taas osallistut esim. Uutiskuva 2022 -sarjaan ja Henkilökuva 2022 -sarjaan, on osallistumismaksu yhteensä 300 euroa ).
Uusi kuvajournalisti 2022 -sarjaan voivat osallistua myös yhdistyksen ulkopuoliset henkilöt hintaan 55 euroa (sis. ALV 24%). Sarjaan osallistumista tukee Patricia Seppälän säätiö.
Suomen Kuvajournalistien tilinumero: FI33 5780 3820 1287 09 BIC: OKOYFIHH
Käytä maksamiseen viitettä:
Viitenumero yhdistyksen jäsenille: 20200
Viitenumero yhdistyksen ulkopuolisille: 20255
Osallistumismaksuja ei palauteta.
4. KUVIEN TALLENTAMINEN
Tallenna RGB-kuva jpeg-muotoon tasolla 10 sen kokoisena, että kuvan pidempi sivu on 4000 pikseliä, ja tallennusresoluutio 300 ppi. Käytä värikuvissa väriprofiilia Adobe RGB (1998), mustavalkoisissa Gamma 2.2.
Älä lähetä CMYK-tiedostoja.
5. KUVIEN & KUVASARJOJEN NIMEÄMINEN
Nimeä yksittäiset kuvat seuraavasti:
Etunimi_sukunimi_sarjanlyhenne (järjestysnumero 12345…).jpg Eli esim. kaisa_kuvaaja_UUT1.jpg
(Kaisa Kuvaajan Uutiskuva-sarjan ensimmäinen kuva).
Nimeä kuvasarjan kuvat seuraavasti:
etunimi_sukunimi_sarjalyhenne(järjestysnumero 12345.. kuvan järjestyskirjain ABCDE…) Eli esim. kaisa_kuvaaja_ESS1A
(Kaisa Kuvaajan Essee-sarjan ensimmäisen kuvasarjan ensimmäinen kuva).
Jos osallistut monella kuvasarjalla, nimeä kukin sarja omaksi numeroksi, ja kunkin sarjan sisässä kuvat järjestyskirjaimin. Esim. kaisa_kuvaaja_ESS1A, kaisa_kuvaaja_ESS1B, kaisa_kuvaaja_ESS1C… ja kaisa_kuvaaja_ESS2A, kaisa_kuvaaja_ESS2B…
Sarjalyhenteet ja numerointi:
Kuvajournalisti KUJ1.
Vuoden lehtikuva VLK1, VLK2, VLK3… Reportaasi REP1, REP2.
Kuvaessee ESS1, ESS2.
Uutiskuva UUT1, UUT2, UUT3… Urheilukuva URH1, URH2, URH3… Henkilökuva HEN1, HEN2, HEN3… Video VID1, VID2.
Uusi kuvajournalisti UKJ1.
6. KUVIEN INFO/METATIEDOT
Täytä file info/metatiedot jokaiseen kilpailukuvaan. Tämä on tehtävä huolellisesti, sillä kuvat sidotaan kontekstiin tekstien avulla.
Vastaa vähintään peruskysymyksiin; mitä, missä, milloin. Mediaa, jolle kuva on tehty, ei tarvitse mainita.
Kirjoita tiivistetysti, mutta kattavasti mistä on kyse, sekä englanniksi että suomeksi. Osa kilpailun tuomaristosta on englanninkielistä, joten tekstin kääntämättä jättäminen voi johtaa kuvan hylkäämiseen kilpailusta.
Metatietojen kuvatekstiä käytetään sekä näyttelyssä että mediassa. Olet itse vastuussa tekstien oikeellisuudesta. Virheellisesti täytetyt tiedot voivat johtaa kuvan hylkäämiseen kilpailusta.
Reportaasi ja Essee -sarjojen lisätiedot
Jos osallistut Reportaasi- tai Esseesarjaan, kirjoita sarjan ensimmäisen kuvan file infoon myös sarjan yleisesittely; mistä sarja kertoo, esim: “Sarja käsittelee Suomen maaseudun autioitumista. Sarjassa seurataan vuoden ajan itäsuomalaisten pientilallisten haastavaa elämää muutoksen ja oman identiteetin pysyvyyden ristiaallokossa.”
Muista kirjoittaa lisäksi kuvakohtainen esittely jokaisen sarjan kuvaan: mitä, missä, milloin.
7. KANSIOIDEN NIMEÄMINEN
Tallenna jokainen sarja omaksi kansioksi jonka nimeät omalla nimelläsi ja sarjalyhenteellä esim:
etunimi_sukunimi_HEN
tai jos osallistut esim. essee-sarjaan monella kuvasarjalla:
etunimi_sukunimi_ESS1
etunimi_sukunimi_ESS2…
8. LOPUKSI PAKKAA KANSIOT
Pakkaa kaikki kansiot yhdeksi zip-tiedostoksi jonka nimeät etunimi_sukunimi.zip. Huom! Älä pakkaa yksittäisiä kansioita, eli pakkaa vain lopuksi kaikki kansio yhdeksi zip-tiedostoksi.
Liitä kuitti osallistumismaksun suorittamisesta mukaan kansioon.
Ohje zip-tiedoston tekoon:
Windows: http://bit.ly/1psxma5
Mac: https://support.apple.com/en-gb/guide/mac-help/mchlp2528/10.14/mac/10.14
9. AINEISTON LÄHETTÄMINEN
Lataa zip-tiedosto WeTransfer –palveluun, ja valitse Get transfer link, sen jälkeen lataa kuvat klikkaamalla Get a link. Kun lataus on valmis, näet linkin osoitteen sivulla. Kopioi se latauslinkki talteen ja liitä linkin osoite pyydettyyn sarakkeeseen osallistumislomakkeessa.
WeTransfer: https://wetransfer.com
10. TÄYTÄ OSALLISTUMISLOMAKE
Täytä osallistumiskaavake kuvajournalismikilpailu.fi -sivustolla ja liitä WeTransfer- latauslinkki pyydettyyn sarakkeeseen 15.1.2023 klo 23:59 mennessä.
HUOM! Muista lähettää kuvat hyvissä ajoin! Myöhässä lähetettyjä kuvia ei hyväksytä kilpailuun!
11. KUITTAUS
Saat kuittauksen sähköpostiisi kun olet lähettänyt osallistumislomakkeen. Kilpailussa menestyneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti helmikuun 2023 loppupuolella.
VIDEOSARJAN ILMOITTAUTUMISOHJE
Tekijä vastaa sisällön tekijänoikeuksista niin kuvien, musiikin kuin muidenkin elementtien osalta. Video tulee voida esittää julkisesti kilpailun tulosten uutisoinnin yhteydessä. Video tulee voida katsoa yleisimpiä nettiselaimia käyttäen. Videon tekijä vastaa siitä, että kokonaisuuden katsominen tai tarkasteleminen sujuu normaalilla laajakaistanopeudella riittävän sujuvasti. Mikäli tekninen toteutus asettaa katselulle rajoituksia (esim. HTML5), tulee asiasta mainita ilmoittautumislomakkeessa.
Videosarjan yhteydessä tekijätietoja ei tarvitse piilottaa. Tuomaristoa tullaan ohjeistamaan siten, että he pyrkivät objektiivisuuteen tekijätietojen saatavuudesta huolimatta. Huomaathan, että kaikki tuomariston jäsenet eivät ole aina suomenkielisiä. Emme siis voi taata, että pystyisimme kääntämään tai tulkkaamaan kokonaisuutesi jokaista tekstiä. Suosittelemme introtekstin kirjoittamista suomeksi ja englanniksi sekä tekstitystä englanniksi.
Kuvajournalismi 2022 -kilpailun tulosten julkistamisen yhteydessä mainitsemme videosarjan voittajatyön luonteesta riippuen kokonaisuuden olennaiset tekijät, kuten kuvaajan, ohjaajan ja tuottajan tai tuotantoyhtiön nimet. Videosarjan voittajasta voidaan julkaista kuvakaappauksia lehdissä, sosiaalisessa mediassa, internetsivuilla ja muilla julkaisualustoilla Kuvajournalismi 2022 -kilpailun ja siihen liittyvien tapahtumien tiedotuksessa sekä linkki koko teokseen.
Kuvakaappauksista voidaan valmistaa vedoksia Kuvajournalismikilpailun näyttelyyn. Kuvajournalismikilpailu 2022 -näyttelyn osalta ratkaisemme projisointien tavan tapauskohtaisesti.
Videosarjaan osallistuvia kokonaisuuksia ei lähetetä tiedostoina vaan linkkimuodossa.
Kokonaisuuden URL-osoite ilmoitetaan yhdessä muiden tietojen kanssa sarjan omassa ilmoittautumislomakkeessa.
Videosarjan osallistuja sitoutuu siihen, ettei hän muuntele teostaan ilmoittautumisajankohdan päättymisen jälkeen. Muussa tapauksessa kyseinen teos poistetaan kilpailusta.
Videosarjan voittajaryhmä tai voittaja vastaa siitä, että voittanut kokonaisuus on saatavilla ilmoitetussa linkissä vähintään vuoden 2023 maaliskuuhun asti. Videosarjaa koskevat omien sääntöjen lisäksi Kuvajournalismi 2022 -kilpailun yleiset säännöt.
Videosarjaan voit osallistua enintään kahdella (2) teoksella ja yhden teoksen pituuden tulee olla alle 15 minuuttia.
LISÄTIETOJA
Ira Launiala
Suomen kuvajournalistit ry:n toiminnanjohtaja
toimisto@kuvajournalistit.fi
040 5730 869