Vuoden lehtikuva 2019, Juha Metso

KUVAJOURNALISMI 2019 -kilpailu
FINNISH PRESS PHOTOS 2019

Merkittävin vuotuinen suomalaista kuvajournalismia palkitseva kilpailu juhlistaa jälleen kuvaajien huippuosaamista!

Suomen kuvajournalistit on järjestänyt Vuoden lehtikuvat -kilpailua vuodesta 1962 lähtien. Muutamia vuosia sitten nimi muutettiin kuvastamaan nykyaikaisempaa tekemistä. Kuvajournalismi-kilpailussa palkitaan edellisen vuoden parhaat kuvat ja videot useassa sarjassa. Tänä vuonna kisaan osallistui 77 valokuvaajaa 1794 kuvalla.

Kuvajournalismi 2019 -kilpailun tuomaristo ja yleisö ovat valinneet suosikkinsa kymmenessä sarjassa. Kilpailu on aiempien vuosien tapaan kutsukilpailu Suomen kuvajournalistit ry:n jäsenille. Poikkeuksena on Uusi kuvajournalisti 2019 ja Video 2019 -sarjat, joihin myös yhdistyksen ulkopuolisilla henkilöillä oli mahdollisuus osallistua. Kilpailun perinteiden mukaisesti tuomaristo tekee päätökset anonyymien kuvien perusteella.

Kilpailun tuomareina toimivat tänä vuonna tanskalainen kuraattori, valokuvahistoroitsija ja KATALOG -lehden päätoimittaja Jens Friis, dokumenttielokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Virpi Suutari ja lehtikuvaaja Joel Maisalmi. Lue täältä tuomariston haastattelu!

Kuvajournalismi 2019- näyttely Helsingissä

Voittajakuvat nähdään näyttelyssä Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä vuoden 2020 aikana.

Yhteistyökumppanit mahdollistavat kilpailun

Kilpailussa jaetaan rahapalkinnot sarjojen voittajille. Palkinnot rahoitetaan Kopiosto ry:n valokopiointikorvauksilla ja ne maksetaan Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön Lehtikuvaajarahastosta. Kuvajournalisti 2019 palkitaan 2000 euron palkinnolla. Vuoden lehtikuva -, Uutiskuva-, Henkilökuva-, Urheilukuva-, Reportaasi-, Kuvaessee- ja Video-sarjojen voittajat palkitaan 1000 euron palkinnolla. Lisäksi Yleisön suosikki -sarjan voittaja saa 1000 euron palkinnon. Uusi kuvajournalisti -sarjan voittajan palkitsee 2000 euron palkinnolla Patricia Seppälän Säätiö. Palkinnot ovat verovapaita. Kuvajournalismi 2019 -kilpailun pääyhteistyökumppani on Canon Oy. Kilpailua tukeamassa ovat myös Trainer’s House, Helsingin Sanomat, Dialab ja Dog Design.

~

Once again, the Finnish Association of Photojournalists presents the most significant competition for Finnish photojournalism, celebrating the excellence of photography!

The Finnish Association of Photojournalists has organised the competition since 1962. This year 77 photographers participated in the contest with 1794 photographs.

Competition is organized annually by The Finnish Association of Photojournalists. The prestigious jury has been nominated by the board of The Finnish Association of Photojournalists, and members of the jury change every year. This year, the jury was composed of following experts; Independent curator, photo historian and publisher/editor KATALOG – Journal of Photography & Video Jens Friis from Denmark, documentary film director and screenwriter Virpi Suutari and photojournalist Joel Maisalmi.

Cash prizes are awarded to the winners of each category. The prizes are generously offered by the Jokes Foundation. The winner of the New Photojournalist category will be awarded by the Patricia Seppälä Foundation.

 

Voittajat
Winners

Kuvajournalisti 2019
Photo Journalist 2019

Touko Hujanen

www.toukohujanen.com

"Kuvat ovat tarinallisia ja sensitiivisiä. Kuvaajalla on kyky ymmärtää ihmistä. Minimalistisin keinoin hän onnistuu herättämään katsojan mielikuvituksen ja muistot."

Chicagossa on tapettu kuluvan vuosikymmenen aikana enemmän amerikkalaisia kuin Irakin ja Afganistanin sodissa. Kaupungissa on 60–70 aktiivista rikollisjengiä, joilla on yhteensä noin satatuhatta jäsentä. Jengisotaa käydään joka yö ja Chicagon poliisi ei saa ampujia kiinni. Turvallisuusfirma AGB:ssä työskentelevä luutnantti Williams ja Long partioivat kulmilla, jonne Chicagon poliisi ei enää uskalla mennä. In the last decade more Americans have been killed in Chicago than in Irak and Afganistan combined. There are 60-70 active criminal gangs in the city and they have over 100 000 members. The gang war is going on every night and the Chicago police is not able to arrest the shooters. Liutenant Williams and Long from security firm AGB are patrolling in areas where the Chicago police does not go anymore.

Katso koko kuvasarja / Show all photos

Vuoden lehtikuva 2019
Pressphoto of the year 2019

Juha Metso

www.juhametso.com

"Kuvan takana on suuri yhteiskunnallinen tarina. Se kiteyttää suomalaisen maanviljelijän ahdingon. Maalauksellisessa kuvassa on monta tasoa: kyse on samaan aikaan henkilökohtaisesta ja paikallisesta tragediasta, mutta myös globaaleista ja eettisistä ympäristökysymyksistä. Kuvassa on voimakas lataus ja vetovoima. Se on lähes raamatullinen ja herättää tunteita olematta sentimentaalinen."

Lehmätilan ja lehmän loppu Haminassa. Nyt Ismo Kiurulla on edessään uusi elämä. Tulevaisuuteen hän katsoo hieman nieleskellen. Töiden etsiminen ei ole tuottanut oikein tulosta. End of a cow farm and a cow in Hamina. Now Ismo Kiuru has a new life ahead of him. He looks into the future with a little swallowing. Finding jobs has not worked well.

Reportaasi 2019
Reportage 2019

Kalle Koponen

www.twitter.com/kallekoponen

"Kansainvälisen tason kuvareportaasi. Kuvaaja on havainnut kaoottisen tapahtuman keskeltä oleellisimman ja kuvista kasvaa näkemys kokonaisuudesta ja sen eri osapuolista. Kuvat eivät ole liian hiottuja tai kiillotettuja, vaan vievät katsojan suoraan dramaattisten tapahtumien sisään."

Mielenosoittajat ampuvat kiviä mellakkapoliisia kohti suurella omatekoisella ritsalla Polyteknisen yliopiston valtauksen aikana marraskuun lopulla. Useita päiviä kestäneessä yhteenotossa loukkantui lukuisia ihmisiä ja yliopisto ja sen ympäristö kärsi vaurioita. Hong Kong on kuukausia ollut väkivaltaisen mielenosoitusten kourissa, kun vaatimukset muun muassa yleisestä äänioikeudesta ovat kiihtyneet. Kiinan johto Pekingissa ei ole myöntynyt vaatimuksiin. Marraskuussa demokratialiikkeen ehdokkaat saivat murskavoiton paikallisissa piirivaaleissa. Pro democracy demonstrators shoot stones towards riot police with a large self-made slingshot during the siege of Polytechnical University of Hong Kong in late November. Police responded with tear gas and water cannon and the several-days-long siege caused much personal injury and material damage. Hong Kong has been gripped for months by sometimes violent demonstrations demanding among other things universal sufrage. Beijing har shown no appetite for giving in to demonstrators and in November pro-democracy candidates took a sweeping victory in local district elections.

Katso koko kuvasarja / Show all photos

Kuvaessee 2019
Photo Essay 2019

Juha Metso

www.juhametso.com

"Suora ja toteava, ilman kikkailuja toteutettu tarina merkittävästä aiheesta. Kuvaajan tarkoista havainnoista kasvaa maalauksellinen essee, joka koskettaa, hymyilyttääkin – ja järkyttää. Yksityinen tragedia nousee kuvaksi suurista globaaleista kysymyksistä."

28092019 Hamina. Lehmätilan Loppu. Nyt Ismo Kiurulla on edessään uusi elämä. Tulevaisuuteen hän katsoo hieman nieleskellen. Töiden etsiminen ei ole tuottanut oikein tulosta. – Toiset ilmoittivat, että turha kolkutella ovia. Jotkut sanoivat oven raosta, että mene hemmettiin. Viime vuonna Luonnonvarakeskus Luke laski, että 1 100 lypsykarjatilaa lopettaa maidontuotannon vuoteen 2020 mennessä. Se tarkoittaa, että yli 16 prosenttia lypsykarjatiloista on ajamassa tuotantoansa alas kahden vuoden aikana. Esimerkiksi pelkästään Kaakkois-Suomessa oli 20 vuotta sitten yli 1 600 maitotilaa, nyt niitä on reilusti alle 300.End of Cow Farm. Now Ismo Kiuru has a new life ahead of him. He looks into the future with a little swallowing. Finding jobs has not worked well. - Others said it was pointless knocking on doors. Some people said of the door opening that you should be damn. Last year, the Luke Natural Resources Center calculated that 1,100 dairy farms would cease milk production by 2020. This means that more than 16% of dairy farms are down production within two years. For example, in Southeast Finland alone, there were over 1,600 dairy farms 20 years ago, now well under 300.

Katso koko kuvasarja / Show all photos

Uutiskuva 2019
News Photo 2019

Antti Yrjönen

www.anttiyrjonen.fi

"Vahva kuva ihmisten välisestä dynamiikasta ja tunteista maskien takana tärkeässä uutistapahtumassa, hallituskriisin ytimestä."

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni seuraa sivusta, kun eronnut pääministeri Antti Rinne kuuntelee presidentti Sauli Niinistön hallitukselle osoittamaa puhetta Presidentinlinnassa 10. joulukuuta 2019. Antti Rinteen hallitus erosi 3. joulukuuta keskustan ilmoitettua, ettei pääministeri Rinteellä ole hallituskumppanin luottamusta. Resigned Finnish PM Antti Rinne (left) listens to president Sauli Niinistö’s speech as the resigned government of Finland pays a complimentary visit to the Presidential Palace in Helsinki, Finland on December 10, 2019. Finland’s centre-left coalition government collapsed less than six months into office after the Centre Party chairwoman Katri Kulmuni (middle) announced her party, a member of the ruling coalition, no longer supported the Social Democratic leader following the way he handled a labour market dispute involving the state-owned postal service Posti. Next to Kulmuni stands foreign minister Pekka Haavisto, who at the time was embroiled in a dispute with staff, politicians and the media over the Al-Hol refugee camp.

Henkilökuva 2019
Portrait 2019

Tomi Glad

www.tomiglad.com

"Yksinkertainen ja klassinen, valoa kauniisti hyödyntävä kuva, jossa on humaaniutta ja arvokkuutta. Kuva kasvaa arkkityyppiseksi kuvaksi kenestä tahansa meistä."

Jussi Rantamäki noormarkkulaisen Hopeaharjun palvelukodin saunassa. Jussi Rantamäki in the sauna of the Hopeakoto nursing home in Noormarkku.

Urheilukuva 2019
Sports Photo 2019

Jukka Ritola

www.instagram.com/alritola

"Kuvassa on jopa jotain hengellistä: Teemu Pukki on kuin vapahtaja omassa kuplassaan kansalaisten ympäröimänä. Kuvaan on onnistuttu vangitsemaan dialogi joukon ja päähenkilön välillä. Kuva tiivistää vapautuneen riemun pitkän odotuksen jälkeen."

Teemu Pukki puskee itseään läpi juhlivien Suomen fanien, jotka ryntäsivät kentälle sen jälkeen kun Suomen jalkapallomaajoukkue voitti ratkaisevan pelin ja selvitti itsensä ensimmäistä kertaa lopputurnaukseen. Teemu Pukki baby! There’s no question who’s the hero in Finland national football team. Finnish fans rushed to the field afte the decisive victory. Finland qualified to final tournament for the first time.

Uusi kuvajournalisti 2019
New Photo Journalist 2019

Hannes Paananen

hannespaananen.myportfolio.com

"Sarjan muotokuvat ovat erityisen hienoja ja osoitus siitä, että kuvaajalla on kyky päästä lähelle ihmistä. Kuvat ovat sekoitus lavastusta ja spontaaniutta. Kuvaaja on löytänyt kuvattavien erityisyyden. Hänellä on hieno väritaju ja kyky työskennellä minimalistisilla elementeillä."

Kirjailija Sisko Savonlahti kuvattuna A-lehtien studiolla 12.4.2019. / Author Sisko Savonlahti shot in A-lehdet studio on April 12, 2019.

Katso koko kuvasarja / Show all photos

Video 2019
Video 2019

Sakari Piippo

www.sakaripiippo.com

"Tekijän lähestymistapa on käsitteellinen ja valittu konsepti on älykäs. Demokratia toimii, koska siihen kuuluvat myös eriävät mielipiteet. Video on tyyliltään tahallisen riisuttu, mutta demokratian näyttämöt – kuten videon kunnanvaltuuston sali - ovatkin ankeita ja värittömiä ja niissä toimivat ihmiset loisteputkilamppujen alla kalpeita. Videon henkilöt ovat omanlaisiaan sankareita, koska käyttävät aikaansa erilaisten näkemysten yhteensovittamiseen. Video on kekseliäästi koottu muotokuva modernista demokratiasta. Tällaista ei näe televisiosta."

PUHEENVUORO "Pahaenteisesti kirskuen kulkee maailmankulun tahko nostaen synkkiä tapahtumia ihmiskunnan olemassaolon ja elinmahdollisuuksien näyttämölle." Iitin kunnanvaltuuston kokous on kestänyt kuudetta tuntia, kun päästään kokouksen asialistan tärkeimpään kohtaan, kunnan talousarvion käsittelyyn. Keskustelu on ollut paikoitellen kiivasta. Kokous on keskeytetty neuvonpitoa varten ja välillä suljettu yleisöltä salassapidettävien asioiden käsittelyn ajaksi. Valtuustossa yhden henkilön valtuustoryhmä hallitsee ilmatilaa. Talousarviota käsittelevässä ryhmäpuheenvuorossa otetaan kantaa Maailmanpankin asemaan, Lähi-idän kriiseihin, globaalin valtapelin käänteisiin, kuin myös metsästysseurojen tarpeisiin, hallinnon toimivallan suppeuteen ja kunnan muuttotappioihin. Kokous alkaa aamukahveista ja päättyy kun ilta jo pimenee. " SPEECH "The grindstone of the ever-changing world is ominously screeching, churning dark events onto the stage of sustainable human existence." The meeting of the Iitti municipal council in Kymenlaakso, Southern Finland has continued for more than five hours before the main order of business is reached: the municipality's budget. The discussion has flared up on a few occasions already; the chair has had to interrupt the proceedings for a consultation, and even closed the meeting from the public for the duration of confidential negotiations. A one-person council group controls the atmosphere. The group statement on the financial estimate takes on the status of the World Bank, the crises in the Middle-East, and the quirks of global power struggles, as well as the needs of hunting associations, the narrowness of administrative jurisdiction, and the negative net emigration of the small municipality. The meeting began with morning cups of coffee, and does not end until twilight.

Katso video / Show video

Yleisön suosikki 2019
People’s Choice 2019

Jukka Ritola

www.instagram.com/alritola

"Yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan tuomariston valitsemien kuuden Kuvajournalisti 2019 -finalistin joukosta. Finalistit olivat: Akseli Valmunen, Heidi Piiroinen, Jukka Ritola, Mikko Suutarinen, Mikko Vähäniitty ja Touko Hujanen. Yleisön suosikiksi nousi Jukka Ritola. Sarja toteutettiin yhteistyössä Canonin kanssa."

Yleisö taputtaa käsiään Rammsteinin keikalla Tampereen Ratinassa. The audience clapping their hands at the Rammstein gig in Ratina, Tampere.

Katso koko kuvasarja / Show all photos

 

Kunniamaininnat

Kuvajournalisti 2019 kunniamaininta
Photo Journalist 2019 Honorable Mention

Akseli Valmunen

www.akselivalmunen.com

"Kuvat ovat mysteerisiä. Mitä niissä tapahtuu? Kuvaaja ei selitä vaan kysyy. Vieraannuttavalla tyylillään hän saa tavallisen näyttäytymään tavattomassa ja kiinnostavassa valossa."

Helsingissä Mannerheimintien ja Nordenskiöldinkadun risteyksessä tehdään uutta asfalttia. In Helsinki at the crossroads of Mannerheimstreet and Nordenskiöldstreet there is new asfalt in the making.

Katso koko kuvasarja / Show all photos

Reportaasi 2019 kunniamaininta
Reportage 2019 Honorable Mention

Miikka Pirinen

www.miikkapirinen.com

"Kuvaajalla on sormi kipeällä haavalla kuvatessaan turpeen tuotantoa Suomessa. Tarinallinen sarja sisältää monia dynaamisia ja kauniisti rakennettuja kuvia, joissa luonnonvaloa on käytetty taitavasti."

Tyrveyrittäjä Markku Nummijoki turveauman päällä urakoimallaan turvesuolla Lammasnevalla. Loppukesästä valtionyhtiö Vapo Oy sanoi irti sopimuksensa ostaa energiaturvetta Markun yritykseltä, joten tulevaisuus turveyrittäjänä on epävarmaa. Teuva, 24. heinäkuuta 2019. Suomi on maailman suurin turpeen tuottajamaa, tuottaen puolet maailman energiaturpeesta. Vaikka turve on huonon energiasuhteensa vuoksi ilmastolle jopa haitallisempaa kuin kivihiili, sen tuotanto ja poltto energiaksi nauttii Suomessa yhä poliittista tukea esimerkiksi huomattavien verohelpotuksien muodossa. Turpeen polton ilmastovaikutusten ja tuotannon vesistökuormituksen takia turpeen energiakäyttöä pyritään nyt vähentämään. Turveala käy viivytystaistelua turpeen energiakäytön alasajoa vastaan, vedoten kotimaisen energiantuotannon huoltovarmuuteen ja työpaikkojen suojeluun. Markku Nummijoki stands on top a heap of peat at Lammasneva. Markku's future as a peat entrepreneur is uncertain, because his contract with the state owned peat company Vapo Oy, was terminated suddenly in the fall of 2019. Teuva, July 24th 2019. Finland is the biggest peat producer in the world, producing half of the worlds energy peat. With a relatively poor energy ratio, burning peat for energy is even more environmentally harmful than coal. Still, The Finnish government supports the industry each year with a remarkable tax rebate. Because of peats harmful impact on the climate and local water systems, the current government programme has committed to halving the country's peat energy output in the next 10 years. Producers of peat are on a procrastination game against the run-down of the industry, pleading for jobs and energy independence.

Katso koko kuvasarja / Show all photos

Kuvaessee 2019 kunniamaininta
Photo Essay 2019 Honorable Mention

Akseli Valmunen

www.akselivalmunen.com

"Kestää hetken ymmärtää, että on kyse urheilusta, mutta ei huippu-urheilusta vaan urheilun maisemasta. Taitavasti editoitu sarja on eksistentialistinen ihmisen ja maiseman vuoropuhelu, jossa tavallinen näyttää epätavalliselta. Sarjan kuvat herättävät katsojassa muistoja."

Urheilu on muutakin kuin tulosurheilua. Urheilu on harrastamista, yhdessä tekemistä, yhteisön yhteistä toimintaa ja paljon muuta. Sport is more than just profit-making. Sport is hobbies, socializing, community activities, and more.

Katso koko kuvasarja / Show all photos

Kuvaessee 2019 kunniamaininta
Photo Essay 2019 Honorable Mention

Touko Hujanen

www.toukohujanen.com

"Vahva elokuvallinen kuvaessee matkakodeista, joissa kuvaaja on vieraillut ympäri Suomea. Sarjan salaperäinen tunnelma herättää mielikuvituksen. Kuvissa on kosketuksellisuutta ja aistikkuutta."

Matkakoti Kaleva on suljettu mutta 75-vuotias Pentti Puranen asuu edelleen rakennuksessa. Matkakotitoiminnan aloittivat Purasen vanhemmat jo vuonna 1954. Yritystoiminta ajettiin alas pari vuotta sitten. Puranen on kuitenkin jatkanut muutamien vieraiden ottamista “yksityisperiaatteella”. Viimeksi on yöpynyt virolaisia metallialan työmiehiä. / Travel home Kaleva has been officially shut down but 75-year-old Pentti Puranen still lives in the building. Puranen´s parents started the business in 1954. Few years ago the business ended. Puranen has however continued taking some guests with “private principal”. The last guests were steel workers from Estonia. Matkakoti Kaleva, Rautalammi, Finland, 25.2.2019.

Katso koko kuvasarja / Show all photos

Uutiskuva 2019 kunniamaininta
News Photo 2019 Honorable Mention

Heikki Saukkomaa

www.instagram.com/heikkisaukkomaa

"Kehonkieli kertoo kaiken. Toinen on tasapainossa itsensä kanssa, toinen melskaa. Kuin kaksi pikkupoikaa hiekkalaatikolla."

Presidentit Sauli Niinistö ja Donald Trump tapasivat Washingtonissa lokakuussa. President of the Republic of Finland Sauli Niinistö meets with President of the United States Donald Trump in the White House in Washington, DC. on October 2, 2019. Niinistö's working visit to United States honours the 100th anniversary of the diplomatic relationship between Finland and the United States.

Henkilökuva 2019 kunniamaininta
Portrait 2019 Honorable Mention

Touko Hujanen

www.toukohujanen.com

"Intensiivinen muotokuva, joka vangitsee kuvatun henkilön sielunmaiseman. Mentaalinen muotokuva, jossa valoa on käytetty taitavasti. Vahva kompositio."

Runoilija J. K. Ihalainen pitää kirjapainoa vanhan tehdasrakennuksen kellarissa Siuronkoskella. Sarjasta: ”Black Month”. / Poet J. K. Ihalainen has a small printing house in the cellar of an old factory in Siuronkoski. From the series: ”Black Month”. Siuro, Finland, 29.11.2019.

Urheilukuva 2019 kunniamaininta
Sports Photo 2019 Honorable Mention

Jukka Ritola

www.instagram.com/alritola

"Abstrakti kuva, jonka avautumista pitää odottaa hetki. Kuva kertoo tarinaa myös ilmastonmuutoksesta ja mahdollisesti myös siitä, miksi emme ole olleet niin hyviä jalkapallossa."

Tampereen Ilveksen kauden ensimmäinen kotipeli pitäisi pelata tällä kentällä kahden viikon kuluttua. Ilves joutuu siirämään ensimmäiset ottelut kotikentältään varakentälle. This field should be ready for the first home match in two weeks. In the end Tampere Ilves had to move first matches from home to the backup.

Video 2019 kunniamaininta
Video 2019 Honorable Mention

Juha Metso

www.juhametso.com

"Mustavalkoinen video on kuin herkkä pienoisruno, haiku, päähenkilönsä jäähyväiset. Testamentin lailla se kertoo tarinaa päähenkilönsä vanhuudesta sekä maapallon kriisistä. Muutamalla harkitulla vedolla se välittää päähenkilön tärkeimmät ajatukset ja samme katsoa häntä hetken osana luontoa."

Luonnosta, ihmisestä, elämästä. Kun elää niin kuin opettaa. Runollinen kuvateos kiivaasta ympäristöfilosofista, jonka ajattelu on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Pentti Linkolan puoli vuosisataa sitten kirjoittamat pamflettitekstit olivat bensiiniä liekkeihin, joita ajassa ensin kyti ja sitten roihusi jo valmiiksi. Liioittelematta voi sanoa, että hän tarvittaessa myös keräsi hiiliä kekoon, jollei merkkituli ollut näkyäkseen kyllin korkealle. Linkola alkoi elää sen mukaan, mihin uskoi, kalastajana Sisä-Suomessa. Linkolan ihanne ei suinkaan ole kivikautinen elämä tai edes luonnonvaraistalous, vaan se on varsin helposti paikannettavissa suomalaiseen maatalousmaisemaan sotien molemmin puolin. Hän epäili tulevaisuutta paljon ennen muita, nähden ja artikuloiden kirkkaammin kuin oli tapana hänen aikanaan, jolloin auktoriteetti usein vielä syrjäytti argumentin. Tulevaisuus lienee toteutunut osin huonompana, mutta osin myös parempana kuin 60-luvun Linkola kuvitteli.

Katso video / Show video

Kiitämme
Thank you

Kilpailun pääyhteistyökumppani:

Muut yhteistyökumppanit: