Tuomariston haastattelu

Kuvajournalismi 2018 -kilpailun voittajakuvat valitsi kolmihenkinen tuomaristo, jolla on vankka kokemus valokuvasta. Minkälaisia ajatuksia kilpailukuvat herättivät?

Urakka on ohi. Parista tuhannesta valokuvasta on seulottu voittajat kuhunkin kilpailukategoriaan. Paul Hansenin takki ei silti ole tyhjä.

– Jokunen sata kuvaa kutakin kategoriaa kohden ei tunnu paljolta, kun pääsee vauhtiin. Jokainen kategoria on kuin pieni matka. Paljon oli kotimaan aiheita, ja hyvä niin. On hyvä nähdä, mitä on ihan siinä nenän edessä, Hansen sanoo.

Samalla hän muistuttaa, että koti- ja ulkomaan käsitteet riippuvat siitä, mistä päin katsoo. Kuvat, joista hänet palkittiin kansainvälisessä valokuvakilpailussa POYi:ssä, oli suurimmalta osin otettu parin kilometrin sisällä hänen kodistaan. Muunmaalaisille ne olivat ulkomaan uutisia.

– Tarinat, joita olen nähnyt täällä nyt, ovat minulle eksoottisia, vaikka asun vain 40 minuutin lentomatkan päässä Helsingistä. Teillä on Suomessa hyviä kotimaan juttuja, mutta niitä olisi saanut olla kisassa enemmänkin, Hansen sanoo.

Itse asiassa osallistumista olisi kaivattu enemmän kautta linjan. Katja Lösösen mielestä on ongelmallista, että suomalaiskuvaajat eivät jostakin syystä riittävässä määrin osallistu kilpailuun.

– Suomalaiset kuvajournalistit ovat minusta parempia kuin miltä tämän kilpailun perusteella näyttäisi. Kotimaisia aiheita oli paljon. Se kuvastaa tilannetta: journalisteja ei enää lähetetä ulkomaankeikoille niin kuin joskus ennen. Mielestäni se on myös hyvä asia. Emme ole tutkineet kaikkea Suomesta. Meidän pitäisi alkaa käyttää omia vahvuuksiamme jutuissamme ja kilpailla niillä kansainvälisesti. Pysytään kotona ja avataan silmät, Lösönen sanoo.

– Aidosti tässä ajassa olevaa yhteiskunnallisesti kiinnostavaa kuvaa oli todella vähän, sanoo Hannamari Shakya tämän vuoden kilpailutöistä. Vuoden kuvajournalisti -sarjassa häiritsi myös ajatus muualle menemisestä, kun Suomessakin olisi niin paljon aiheita, joita pitäisi käsitellä, mutta jotka loistavat poissaolollaan. Aiheet eivät koskaan lopu kesken. Läheisyys, tavallisuus, arki… Tavallaan epäkiinnostavat aiheet ovat kiinnostavia ja kiehtovia. On helppoa mennä visuaalinen edellä sen sijaan, että kertoisi tarinoita todellisuudesta.

Yksi seikka, jossa olisi kaikkien tuomareiden mielestä parannettavaa, on kuvatekstit.

– Juuri kukaan ei vaivautunut kertomaan kuvistaan mitään. Tuomarina tuntui, että jos kuvasta puuttui olennaisia tietoja, sitä joutui arvioimaan vähän niin kuin side silmillä, Lösönen sanoo.

Etiikasta

Totuus on valokuvassa aina subjektiivinen, sillä se riippuu jo siitä, mihin kuvaaja kameransa suuntaa. Kuvajournalismin standardit ovat nyt tiukemmat kuin koskaan ennen. Totuudenjälkeiseksi sanotussa ajassa ovat nousseet esiin kysymykset totuudellisuudesta sekä kuvaajan eettisistä valinnoista. Hannamari Shakyan mielestä suomalainen kuvajournalismi on rehtiä.

– On tärkeää, että kuvat tehdään eettisesti. Minusta suomalaiset kuvajournalistit ovatkin tarkkoja siitä, että asiat näytetään niin kuin ne ovat. Maailmalla kilpailu on niin kovaa, että voi tulla houkutus jotenkin yrittää keplotella kuvasta elementtejä poistamalla tai lisäämällä visuaalisempi tai tehokkaampi tai yllätyksellisempi. Suomalainen kuvajournalismi on sellaista tasaisen varmaa ja vähän yllätyksetöntä. Se saisi olla terävämpää ja osuvampaa ja siinä saisi olla enemmän tasoja, Shakya sanoo.

Katja Lösönen muistuttaa ammattilaisten tiukoista standardeista totuudellisuuden ja kuvien autenttisuuden suhteen.

– Kuvajournalismissa on valtava voima ja se on tapa vaikuttaa ihmisiin. Siksi meillä on iso vastuu, Lösönen sanoo.

Kun Paul Hansen kävi aikoinaan Guantánamo Bayn vankileirillä, häntä ja kahta muuta valokuvaajaa ei päästetty sisään, ei edes ilman kameroita. Syynä oli se, että heidän ammattinimikkeensä oli ”valokuvaaja”.

– Niin paljon ne meitä siellä pelkäsivät. Se on merkki siitä, että meillä on tärkeä tehtävä. Valokuvaajat, jotka tekevät töitä ammattimaisilla standardeilla ammattijulkaisuihin, vaikeuttavat niiden elämää, jotka yrittävät vääntää totuutta oman mielensä mukaan. Kuvia voidaan paitsi manipuloida, myös käyttää väärässä kontekstissa. Tällaiset väärinkäytökset pitää aina nostaa esiin välittömästi, sanoo Hansen.

Arvostuksesta

Shakya toivoisi, että valokuvalle annettaisiin enemmän arvoa ja sen tekemiselle lisää resursseja. Kuvasta pitäisi myös keskustella paljon enemmän niin toimituksissa kuin yleisemminkin.

– Tarvitaan vähemmän merkityksettömiä kuvia, joiden tekemiseen on annettu viisi minuuttia. Mieluummin vaikka vähemmän kuvia, mutta parempia sisällöllisesti. Jos tehdään jotakin, tehdään niin, että paneudutaan siihen. Toivoisin myös, että takaisin tulisivat näkemykselliset, hyvin tehdyt valokuvasarjat, olivat ne sitten esseitä tai reportaaseja, hän sanoo.

Hansenin mielestä kilpailut ovat yksi tapa lisätä valokuvan arvostusta ja keskustelua.

– Kerran vuodessa me puhumme valokuvasta ja valitsemme ykköset. Mietimme, mitä on hyvä tarinankerronta, ja sehän on hyvä asia. Seremoniat ja palkinnot ovat tärkeitä myös valokuvan statuksen vuoksi. Henkilökohtaisella tasolla kilpailussa pärjääminen voi sementoida uran ja auttaa etabloitumaan omalla alalla.

Moni tänä vuonna voittaneista kuvista ja sarjoista on kuvaajien omia projekteja.

Shakyan mielestä oman projektin merkitys on valokuvaajalle valtava, sillä pitkä projekti muuttaa omaa kuvaamista. Sellaisen projektin jälkeen alkaa ottaa erilaisia kuvia, sillä suhde kuvaamiseen muuttuu ja syvenee. Aletaan ottaa vähemmän kuvia, mutta enemmän ajatuksella.

– Uskon, että yksityinen on yleistä. Kun jotain aihetta lähestyy täysin omasta näkökulmasta käsin, siitä yleensä kyllä syntyy jotain mielenkiintoisempaa kuin jos alkaa kuvittaa suoraan laajaa yhteiskunnallista teemaa. Yleensä oma projekti lähtee paremmin liikkeelle pienistä aiheista, sillä ne ovat juuri niitä, jotka kuvaavat yhteiskuntaamme ja niitä todellisuuksia, joissa me elämme”, Shakya sanoo. Parin viime vuoden aikana on alkanut tulla pieniä viitteitä alan paremmasta työtilanteesta. Vaikka vakkarikuvaajan paikat ovat yhä kiven alla, markkinoita hyvälle visuaaliselle journalismille kyllä on. Mutta kukaan ei tule tarjoamaan hyviä juttuja, vaan ne on tehtävä itse, muistuttaa Hansen.

– Kun joku sanoo, että ”tuohan on jo tehty”, älä kuuntele häntä enää koskaan, sillä tuo ihminen on lakannut ajattelemasta. Sinä et ole hän eikä hän ole sinä. Tarinat ovat silmiesi edessä. Kerro ne. Jos uskot niihin ja olet nöyrä ja puhut totta sydämestäsi, niistä tulee hemmetin hyviä, Hansen sanoo.

Teksti: Antti Kirves

Tuomareiden pikaohje ensi vuoden kilpailuun

USKO Älä jää odottamaan, että sinut haetaan kotoa, vaan etsi tarina ja kerro se. Jos uskot siihen, olet nöyrä ja
pysyt totuudessa, siitä tulee hyvä.

ÄLÄ USKO Kun joku sanoo, että ”tuohan on jo tehty”, älä kuuntele. Sinä et ole hän eikä hän ole sinä.

EDITOI Muista, mitä tarinaa kerrot. Valintojen pitäisi tulla pakottamatta, sydämestä. Se voi pelottaa, mutta se prosessi pitää käydä läpi.

ANNA EDITOIDA Etsi joku, joka on julman rehellinen ja joka sanoo suoraan, mistä ei pidä ja miksi.

UNOHDA Älä mieti, mitä tuomarit ehkä haluaisivat nähdä. Mieti, mitä sinä haluat sanoa.

ÄLÄ PELKÄÄ Teksti on vain yksi työkalu kuvajournalistin pakissasi. Käytä sitä hyviin kuvateksteihin.

OLE AJOISSA Älä jätä ilmoittautumista viime hetkeen.