HENKILÖKUVA 2015

Timo Pyykkö

A-lehdet, Helsinki

LUE ARTIKKELI

Videotykin valossa

Sattuma ja taito kohtaavat henkilökuvasarjan voittaneessa potretissa.

Danny esittelee kotiteatterilaitteistoaan. Hän sammuttaa valot ja kävelee kankaalle, jonne videotykki heijastaa kuvaa. Kun Danny kääntyy takaisinpäin, valokuvaaja Timo Pyykkö pysäyttää hänet ja nappaa kuvan.

Pyykön ottama kuva avasi viime keväisen Apu Lukemisto -lehden jutun, jossa Danny esitteli kotiaan ja kodin teknologiaansa.

”80-luvulla oli Apuun tehty juttu Dannyn sähköisestä kodista, jossa oli kaikenlaisia senaikaisen mittapuun mukaan ihmeellisiä moderneja vekottimia. Ideana oli se, että päivitetään vanha juttu ja katsotaan, miltä Dannyn kotona näyttää tänä päivänä.”

Pyykkö kohdisti kameransa tietenkin myös talon isäntään, joka antoi kuvaajalle vapaat kädet.

”Tajusin että tässä on ehkä rumin valo, missä Dannya on ikinä kuvattu. Varmasti hän itsekin siinä tilanteessa ymmärsi, että toi videotykin valo on ihan kaamee. Mutta hän antoi kuvata, eikä ainakaan mun korviini ole kantautunut, että olisi mitään motkottanut. Se osoittaa mun mielestä hyvää itsetuntoa ja varmuutta.”

Vuodesta 1999 A-lehtien palveluksessa ollut Pyykkö oli kuvannut Dannya aiemminkin. Niin on moni muukin. Artistista on vuosikymmenten saatossa otettu lukuisia kuvia, jotka puolestaan ovat muokanneet hänen julkisuuskuvaansa kokonaisuutena.

”Tietysti se mielikuva luo sellaisen pohjan valmistautumiselle. Monesti ajatuksena on – niin kuin varmasi muillakin kuvaajilla – että tällä kertaa koitan tehdä jotain muuta. On ainakin pyrkimys siihen, ettei toistaisi aina sitä samaa kuvaa, joka on olemassa”, Pyykkö kertoo.

Yksi kisan tuomareista kutsui voittajakuvaa kiehtovaksi epätäydellisyydessään. Sattuma ja epätäydellisyys tekevät henkilökuvista kiinnostavan myös Pyykön mielestä.

”Pidän siitä, että niissä on joku sattuman tuoma vaaramomentti läsnä. Että kuva ei välttämättä ole täysin hallitun näköinen. On tietysti monenlaisia hyviä kuvia, on täydellisiä, briljantteja ja kaikilla tavoilla viimeiseen asti hiottuja. Mutta se toinen puoli, josta pidän enemmän, siinä on jonkinlainen sattumanvaraisuus olemassa. Että ei voi olla varma, onko se kuva täydellinen vai onko se täydellisen epäonnistunut.”

Sattuman lisäksi hyvän henkilökuvan ottamiseen tarvitaan usein aikaa. Nykyisellä tiukan konseptoinnin aikakaudella sitä ei Pyykön mukaan aina ole. Eikä aina keikalle lähtiessään tiedä, kestääkö rupeama kymmenen minuuttia vai kolme tuntia.

”Kyllä nopeastikin joskus saa aivan helmiä aikaan. Se on niin turista kiinni, ja hyvillä tekijöillä on tuuria. Mutta tarvitaan nimenomaan sellaista aikaa, jossa ei kuvata. Aikaa, joka käytetään siihen, että ollaan ihmisiä. Ikään kuin tutustutaan toisiin. Siinä tapahtuu monesti se taika, joka johtaa entistä parempaan lopputulokseen.”

Ihmisten kohtaamiseen liittyy myös Pyykön oma vahvuus henkilökuvaajana.

”Uskoisin olevani sillä tavalla hyvä ihmisten kanssa, että pystyn olemaan oma itseni. Sillä tavalla pystyn luomaan semmoisen tunnelman, että kuvattava ihminen voi kokea, että sillä on tilanne omissa näpeissään, vaikka se olisikin mun näpeissä.”

- Kaisu Tervonen

Tuomariston kommentti

"Yrittäessään säilyttää rock-kukko-identeettinsä, vanheneva tähti näyttää traagiselta. Osan kasvoista paljastava valosiivu kuvaa olennaisen henkilöstä ja hänen mielentilastaan. Katsoja voi ajatella hetken sijaan artistin monikymmenvuotista historiaa. Kuvassa on hahmoon sopivaa arvaamattomuutta. Voittajakuva kiehtoo epätäydellisyydessään ja rujoudessaan."